KD arpajaiset 2024-2025

KD arpajaiset 2024-2025

Osta nettiarpoja Osta paperiarpoja Kevään 2025 kunta- ja aluevaaleissa päätetään arjen turvaa tuovista lähipalveluista! Kuntatasolla jatkossakin linjataan mm. lastemme ja nuortemme tulevaisuudesta: varhaiskasvatus, perusopetus, harrastusmahdollisuudet ja terveydenedistäminen. Lisäksi vaikutetaan kuntien elinvoimaan ja ympäristöön. Kunnissa päätetään myös, soiko sen kouluissa vielä Suvivirsi vai vaihdetaanko joulujuhla kulttuurijuhlaan. Aluevaltuustoissa puolestaan linjataan sosiaali- ja terveyspalveluista. Laadukas hoito ja tuki…

UNICEF Arpa 2024-2025

UNICEF Arpa 2024-2025

Osta nettiarpoja Osta paperiarpoja Yhdessä saamme enemmän aikaan lasten hyväksi Hymyilevä, 7 kuukauden ikäinen Oleksandr on saapunut isänsä Maksymin sylissä Kiovan klinikalle, jossa poika saa lääkärintarkastuksen jälkeenDPT- ja poliorokotteen. Klinikan lastenlääkäri korostaa, että ukrainalaislasten rokottaminen on nyt erityisen tärkeää, sillä lapset ovat entistä haavoittuvampiasodan keskellä. Rokotteet mahdollistavat Oleksandrin kaltaisille lapsille terveen kasvun vaikeissa olosuhteissa. Lähes…

SLL Luontoarpa 2024

SLL Luontoarpa 2024

Osta nettiarpoja Osta paperiarpoja Luonto on rakas ja korvaamaton voimavara meille suomalaisille. Valitettavasti tututkin lajit, kuten orava, metsäjänis ja varpunen ovat ahdingossa ja niiden määrät ovat romahtaneet. Nuoret talousmetsät eivät riitä tarjoamaan oraville riittävästi ravintoa ja pesäpaikkoja. Jänis puolestaan kärsii ilmaston kuumenemisen myötä vähenevästä lumipeitteestä. Lajeja voidaan auttaa vain suojelemalla niiden elinympäristöjä. Sinun tuellasi autamme lajeja konkreettisesti: suojelemme…

LSSY Arpa 2024

LSSY Arpa 2024

Osallistu Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen arpajaisiin ja varmista, että perheet saavat vertaistukea myös tulevaisuudessa. Arpajaisista saatavalla tuotolla järjestämme kurssin lapsisyöpäpotilasperheille ja kurssin perheille, joissa van­hempi sairastaa syöpää. Mikäli tuottoa saadaan riittävästi, järjestämme kurssin myös hematologista syöpää sairastaville. Kun lunastat oheiset arvat, autat meitä järjestämään kurssit. Arpajaisten päävoittona on 3 000 euron arvoinen S-ryhmän lahjakortti. Mikäli et halua…

Keliakialiiton Arpajaiset 2023-2024

Keliakialiiton Arpajaiset 2023-2024

  Osallistu Kelikialiiton arpajaisiin! Noin 70 000 suomalaista sairastaa tietämättään keliakiaa. Terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat lisää tietoa, jotta he osaavat tunnistaa keliakian oireet nykyistä paremmin. Kenenkään ei tulisi joutua kärsimään oireista, sillä keliakia voidaan helposti tutkia.  Auta meitä lisäämään ravitsemisalan ammattilaisten tietämystä keliakiasta ja gluteenittomuudesta lunastamalla oheiset arvat. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Jokaisessa arpanipussa on keskimäärin…

SLL Luontoarpajaiset 2023-2024

SLL Luontoarpajaiset 2023-2024

Hyvä luonnonystävä, Rakas lähimetsä, oma salainen hillasuo vai lapsuuden uimaranta? Vaikka lempipaikkamme lähiluonnossa vaihtelevat, rakkau suomalaiseen luontoon yhdistää meitä.Luonto ylläpitää meidän ihmisten hyvinvointia: verenpaine laskee ja mieliala kohenee. Luonnossa oleilu parantaa tutkitusti myös ihmisten vastustuskykyä. Valitettavasti suomalaisella luonnolla ei mene hyvin. Kaiken kaikkiaan joka yhdeksäs suomalainen laji on uhanalainen ja vaarassa kuolla sukupuuttoon. Lunastamalla arvat autat…

Tietosuojaseloste

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 § ja 24 § Yleinen henkilötietoasetus 2016/679/EU ”Tietosuoja-asetus” Laatimispvm: 27.1.2009 Muutospvm: 15.5.2018 1. Rekisteripitäjä Tavara-arpa ry Beckerintie 10, 00410 Helsinki, 09 4366 320 2. Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa Riikka Willberg puh. 09 4366 320 riikka.willberg(at)tavara-arpa.fi 3. Rekisterin nimi Tavara-arpa ry:n voittojen toimitusrekisteri 4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on eri…

Järjestöarvat

Järjestöarvat poikkeavat tori- ja markkina-arpajaisista myyntitapansa mukaisesti. Järjestöarpoja saa myydä vain luvansaajan omat paikallisjärjestöt, piirijärjestöt tai paikallisyhdistykset. Tavara-arvalla on ollut tällaisia järjestöjä asiakkaana esimerkiksi Eläkeläiset ry ja Hengitysliitto HELI ry.

Postitusarvat

Postitusarvat

Postitusarvat poikkeavat tori- ja markkina-arvoista jakelutiensä ja kappalemääränsä mukaan. Postitusarpoja, kuten nimikin sanoo, postitetaan useimmiten 5 tai 10 kappaleen nipuissa suoraan arvanostajille kotiin. Postitusarpajaisia järjestetään jäsenmäärältään keskisuurten tai suurten yhdistysten toiminnan tukemiseksi. Perinteisesti tällaisia järjestöjä Tavara-arvan asiakkaina ovat olleet esimerkiksi Suomen Unicef yhdistys, WWF, Omakotiliitto ja Reumaliitto. Postitusarvat lähetetään aina ko. luvanhaltijan osoitteilla, ja arpojen…